Koiran jalostus ja kasvatus... Vaikea ja eripuraa aiheuttava aihe. Asiasta ei varmasti koskaan olla eikä tulla olemaan samaa mieltä. Väki jakaantuu kuppikuntiin ja yksi porukkaa haluaa yhtä ja toinen toista. Sitten riitaannutaan ja puhutaan pahaa ja jopa valheellista tietoa toisista kanssaharrastajista ja heidän koiristaan ja kasvateistaan selän takana. Sekö on sitä rotua eteenpäin vievää ja rodun parhaaksi tehtävää työtä?
Kasvattajat tutkivat koiriaan jo jalostussuosituksenkin perusteella kiitettävästi: luonnetesti, lonkat, kyynärät, selkä, silmät, MDR1, DM, näyttelyt jne. Ja kannustavat vielä omia kasvattien omistajiaankin viemään koiriaan tutkimuksiin, vaikka niitä ei koskaan käytettäisikään jalostukseen. Tutkimustieto on arvokasta tietoa tulevien suunnitelmien pohjaksi. Kaikkea ei silläkään kuitenkaan pystytä sulkemaan pois ja estämään. Aina eivät suunnitelmat toteudu niin kuin on ajateltu. Koira on kuitenkin elävä luontokappale ja sen kehityksen suuntaa suurimmaksi osaksi määrittää geenistö, joka voi välillä tehdä tepposensa – jostakin historian hämärästä voi pompahtaa esiin ominaisuus, toivottu tai ei-toivottu, jota emme olleet osanneet odottaa. Kokonaisuutena koira on eläin, jota EI VOI määrittää yksin kirjainten ja numeroiden sekä + ja – merkkien avulla.
Ylilyöntien tekeminen sääntelemisessä ja määräily ei ole kenenkään etu. Se, että ihmisille annetaan valinnanmahdollisuus ja samalla vastuu tekemisistään, on aikuisten ihmisten vastuullinen tapa toimia. Näin säilytetään suurempi määrä mahdollisuuksia jalostuksellisesti ja geenipooli säilyy laajempana. Kun mahdollisuuksia on paljon, on myös mahdollista käyttää sitä ns. maalaisjärkeä etsittäessa kumppania sille omalle nartulle. Katsotaan, ettei kahta saman puutteen omaavaa koiraa yhdistetä, vaan pyritään kompensoimaan toisella sen toisen puutteita ja antamaan seuraavalle sukupolvelle mahdollisuus olla se "pojasta polvi paranee" sukupolvi.
Myös pennunostajille on laitettava vastuuta ja heitä on tiedotettava asioista paremmin. Asioiden salailu ja piilottaminen ei ole kenenkään etu. Pennunostajien on ymmärrettävä se, että vaikka lain edessä koira on tavara, niin siitä huolimatta se on elävä luontokappale, jonka kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat geenistön lisäksi, myös ympäristön vaikuttavat tekijät. Pennunottajien pitäisi myös pystyä ne vaaleanpunaiset lasit pudottamaan silmiltään ja katsoa pentuetta ja sen taustoja rehellisesti ja miettien: Onko tämä juuri se mitä minä haluan? Onko tämä rotu juuri sitä mikä sopii minulle? Onko tämä kasvattaja juuri sellainen mitä minä toivon? Sitoumus koiraan on kuitenkin parhaimmillaan yli kymmenen vuoden sitoumus ja itse näen koiramme enemmän perheenjäseninä, en niinkään lopputuotteina, joita kuluttajat haluavat koteihinsa.... Mielestäni tämä ajatus koirasta pelkkänä hyödykkeenä on todella surullinen...
Omaa rotua katsoessani en ymmärrä sitä, että olemme kuvanneet luustokuvia lonkista ja kyynäristä jo jonkin aikaa, mutta selkää on saanut virallisesti kuvattua vasta hetken ja silti nyt ollaan rajusti tiukentamassa määräyksiä. Lonkkien osalta ei data anna kovinkaan suurta huolen aihetta, jos otetaan todellisia lukuja tietokannasta ja verrataan niitä koiramääriin. Suurimmassa osassa pentueita on hyviä tuloksia muutamia yksilöitä tai pentueita lukuun ottamatta. Maalaisjärki olisi tässä asiassa ihan järkevä kumppani, kun sitä jalostuskaveria nartulle valitsee… Kyynärien kohdalla ei myöskään suurempaa huolta ole. Ja kyynärät kuitenkin ovat se ison rodun vielä kriittisempi piste, koska paino esim. pk-esteeltä alas tullessa tulee kokonaan kyynärille, ei lonkille. Silti meillä ei näitä haluta tutkia ja niiden käyttöä rajoittaa PEVISA:lla, mutta lonkkia kyllä. Ja vielä niin tarkoin rajoituksin indeksillä, että urosten löytäminen jo valmiiksi kapeasta valikoimasta käy lähes mahdottomaksi. Lähellä oli, että tehdään taas samat virheet kuin samaa geeniperimää omaavalla saksanpaimenkoiralla. Hekin muuttivat PEVISA-määräyksiään nyt vuodenvaihteessa lonkkaindeksimääräysten osalta. Eri syystä kuin me kylläkin, mutta lopputulos on lähes sama.
En myöskään ymmärrä sitä, että selkäkuvauksesta tehdään pakollinen kaiken ikäisille koirille. Nyt parhaillaan on menossa siirtymäaika, jolloin saadaan hyvää tietoa kuvauttamalla 2-vuotiaaksi tulevat koirat muiden luustokuvien yhteydessä sekä LTV:n että spondyloosin osalta. Tietoa tulee koko ajan enemmän ja enemmän käyttöömme, kunhan muistamme, että nämä asiat eivät tapahdu vuodessa tai parissa. Kyseessä on 10-15 vuoden prosessi. Kuvaus on hyvä asia, mutta se, että sen perusteella vedetään johtopäätöksiä liian nopeasti, ei ole. Uudet rajoitukset rajaavat jalostuskäytön ulkopuolelle paljon vanhoja hyviä koiria, jotka on epävirallisesti kuvattu jo vuosia sitten terveiksi. Nyt, kun menet ottamaan koirastasi kuvat esim. spondyloosin varalta, niin vanhemmalla koirallaa saattaa jo joitakin muutosta näkyäkin, varsinkin, jos koiralla on harrastettu jotakin. Sitä normaalia iän mukanaan tuomaa kulumaa, mitä ihmisilläkin löytyy, ei niinkään perinnöllisiä vaivoja. Ai niin, mutta eihän spondyloosia tarvinnutkaan ottaa, vain LTV...
Jalostussuositus on jo mielestäni ohjannut luuston kokonaisvaltaista kuvausta hyvään suuntaan ja se olisi ollut oikea tie jatkaakin. Tiedon lisääntyessä olisi sitten voitu isommalla otannalla tutkia saatuja tuloksia ja vetää johtopäätöksiä seuraavan kerran, kun PEVISA:n ja JTO:n päivitys olisi taas ollut ajankohtaista. Nyt kuvatut koiramäärät ovat ehdottomasti liian pienet minkään kovin rajun johtopäätöksen tekemiseen. Ohjaus jalostussuosituksen kanssa olisi varmasti ajanut saman asian ja tutkimustietoa oltaisiin saatu hyvin.
Koska tutkimusten tekeminen on melko kallista puuhaa ja, jos ei muuta tarvetta esim. nukuttaa koiraa ole, niin moni ei siihen lähde pelkästään siksi, että jo jalostukseen aiemmin käytetty koira, nyt onkin uusien säädösten takia jalostuskelvoton...
Toinen asia mitä pieni ihminen ei oikein ymmärrä on tämä ainainen keskustelu ja valitus luonteista. Rodulla on ollut iso ongelma sen suhteen ja jonkin asteisena se on olemassa vieläkin. Silti luonnetestivaatimuksessa ei vaadita hyväksyttyä luonnetestiä, vaan siellä riittää pelkkä suoritettu luonnetesti tai MH. Ymmärrän pointin siitä, että MH:sta ei saa hylättyä tai hyväksyttyä, mutta sitten olisi aiheellista miettiä jotakin mittauskeinoa tähänkin, koska on ihan naurettavaa, että näitä testejä tehdään, jos niillä ei ole mitään käytännön merkitystä kasvatuksessa ja jalostuksen suunnittelussa, jos millä koiralla vain voi tämän puolesta ne pennut tehdä.
Hylsy luonnetestistä ja sitten ei kun tekemään pentuja. Niinkö? Onhan se mukavaa, kun on A-luokan luusto, mutta pää on siinä kunnossa, että arjessa ei pysty elämään kunnolla. Sellaisella koiralla on sitten niin mukava lähteä harrastamaan vaikka hakua tai jälkeä. Vai mitä? Väheksymättä siis mitenkään koiran muun terveyden merkitystä kasvatustyölle, harrastuksille ja ihan niille kotikoirillekin, jotka usein ovat niitä kaikkein rakkaimpia perheenjäseniä, mitä maa päällään kantaa. Koira on KOKONAISUUS, jonka jalostusta pitäisi hallitusti ja järkevästi tukea ei niinkään pakolla rajoittaa. Koskakohan ihminen oppii tämän? Montako rotua on jo pilattu liioitelluilla vaatimuksilla?
Tärkeämpää olisi keskittyä tarjoamaan koiranomistajille jokin porkkana, jolla esim. ne ”peräkammarin” pojat saataisiin esiin ja tutkimuksiin ja näyttelyihin. Näistä saattaisi löytyä niitä helmiä, joita sitten voitaisiin tulevaisuutta ja geenipoolia ajatellen käyttää jalostukseen. Eikä tehtäisi niin kuin nyt tehdään – kavennetaan entisestäänkin vaihtoehtoja.
Tosiasia on se, että kasvatus on harrastuksena niin kallista, että tutkimuksiin yms. menevät summat alkavat olla niin suuria, että on turha enää haaveillakaan siitä, että lähtisi ulkomailta hakemaan jalostusmateriaalia. Pennun tuonti sieltä on täysin arpakauppaa, jos ei tunne ihmisiä tarpeeksi hyvin, jotta voisi luottaa saavansa oletusarvoisesti hyvän pennun. Ja siltikin voi vielä tulla ongelmia vaikka kivespuutosten tai hammaspuutosten tms. kanssa. Kaikilla ihmisillä ei ole rahoja ja resursseja reissata ympäri maailman hakemassa jalostusmateriaalia tai käydä näyttelyissä. On pakko vain yrittää pärjätä niillä eväin mitä kotimaa tarjoaa. Eikä tuo ulkomailta pennun tuominen sinänsä tätä monimuotoisuutta auta, kun samat koirat ne sieltäkin tuppaa sukutauluista löytymään.
Ja kyllä sekin on tosiasia, että iso osa pennunottajista ei välttämättä tutki omia koiriaan. Joko siksi, että se on niin kallista, kuten koiran hyvä ylläpito muutenkin, tai siksi, että he kokevat, ettei kotikoiraa tarvitse tutkia. Olisi hyvä löytää heille se motivaattori, jolla saataisiin koirat edes minimitutkimuksiin luuston ja luonteen osalta, jotta nähtäisiin, että onko se kotona oleva koira kuitenkin sellainen, mitä kannattaisi käyttää jalostukseen ja näin ollen tutkia sitä lisää.
Tällaisia ajatuksia näin kevään kynnyksellä... Miettiessä sitä, että miten tästä jatketaan taas tulevaa suunnittelemaan.
