Eilen olimme Ricon kanssa ensimmäistä kertaa treenaamassa, kun raunioiden syyskausi alkoi. Pentu mennä viipotti ihmisten luo häntä viuhuten ja tervehti kaikki ihmiset onnellisena rapsutuksista. Mitään makkararinkiä ei pennulle pidetty, vaan päätinkin sitten, että mitäs tässä turhaan kursaillaan - äijät mettään vaan ja pentu perään. Muut vitsailikin, että seuraavalla kerralla on sitten jo ilmaisuhaukku kunnossa vai? ;-)
Oli hauska katsoa, kun Rico sai ensimmäisen kerran nakin palasen nenänsä eteen. Sitä piti kummastella hetki ja makustella. Pitääkö tämä syödä??? Ensimmäinen makkara, kun oli mennyt alas ja lähdettiin toiselle "maalimiehelle", niin innostus oli kova nakin perään ja kolmannella maalimiehellä menikin sitten jo melkein nakki ja sorminakki sekaisin.
Täytyy sanoa, että olen niin ylpeä tuosta pojasta. Pojasta tulee niin mieleen Pörrin ekat kerrat raunioilla... Täytyy sanoa, että Giran ja Moran lapset ovat kyllä niin ihania.
Rauniokasassa poika mennä töhötti, kuten missä tahansa muuallakin. Järkevää varovaisuutta toki oli jyrkkien pudotusten kanssa eli on harkitsevainen. Mitkään esteet eivät kuitenkaan pidätelleet ja vaikeammat paikat mentiin makkaraimulla helposti yli.
Kuten jo silloin alkuun sanoin tämän pojan kanssa - I'm in LOVE!
